maanantai 28. elokuuta 2017

♬ Oon mä juonut viinii Wienissä ♬


Heippa! Nyt on aika aloittaa postaukset Wienistä sekä myös Bratislavasta ja Tukholmasta on tulossa postaukset. Ajattelin jakaa Wienin postaukset kahteen eri osaan sekä jakaa tietysti vinkit ja kertoa ostoksista. Bratislavasta ja Tukholmasta teen yhdet postaukset sekä ajattelin tehdä kuvapostauksen koko viikon reissusta. Miltä tällainen kuulostaisi?😊 Monta postausta siis tulossa ja siihen väliin ajattelin tehdä pitkästä aikaa yhden kivan postauksen!

Tosiaan Wien oli juuri niin kaunis ja upea kuin kuvissakin. Koko kaupunki oli täynnä toinen toistaan kauniimpia rakennuksia. Puistoja ja palatseja riitti sekä paljon kirkkoja. Matka oli onnistunut, mutta kuumuus uuvutti ja melkein ärsyttikin koko reissun ajan. Asteita oli koko ajan yli +30 ja oli pakko käydä välillä hotellilla suihkussa ja laittautumassa uudelleen kun oli niin kuuma. Vaikka lämpimästä pidänkin niin yli +30 astetta on mulle aina liikaa.  Lennettiin maanantaina Wieniin ja meillä oli koko päivä aikaa tutustua kaupunkiin. Hotellimme sijaitsi aivan Schönbrunnin puistoa, joten päätettiin viettää siellä koko päivä. Aloitimme kierroksen eläintarhasta, joka on maailman ensimmäisiä eläintarhoja. Me ei olla yli vuoteen käyty eläintarhoissa, koska tuntuu että ne Euroopan parhaimmat on jo nähty. Voin olla väärässä, mutta jotenkin ne ei enää houkuttele kuten ennen.. Wienin eläintarha oli mielestäni melko tylsä sekä eläinten katselu saatikka kuvaaminen hankalaa. Eläintarha ei erottunut mitenkään mistään missä olen jo käynyt ja oli hiukan pettymys. Pandat sekä pingviinit olivat eläintarhan ihanimpia otuksia. Olot eläimillä olisivat voineet olla paremmat.. En suosittele siis mitenkään lämmöllä eläintarhaa, itse en välttämättä olisi mennyt, jos olisin tiennyt tämän. Berliinin eläintarha on edelleen paras missä olen koskaan käynyt.

Schönbrunnin puistossa oli myös kasvihuone jossa emme sitten käyneet. Olen monilla reissulla käynyt ihastelemassa kasveja ja kukkia, mutta useasti ilmaiseksi tai pikkurahalla. Ihailimme kasvihuonetta ulkoa ja lähdimme hetkeksi hotelliin lepäilemään. Sen jälkeen suuntasimme kohti Schönbrunnin palatsia. Ja voi että suuni loksahti auki kun näin sen! En tiedä olenko missään muussa paikassa ollut niin positiivisesti yllättynyt! Palatsi oli valtava, kaunis ja kerta kaikkiaan valloittava kukkineen ja patsaineen. Oli myös ihana kuvata tuolla sekä olla kuvattuna. Mun sisäinen prinsessa heräsi🙈 Tuolla palatsilla käymistä suosittelen ehdottomasti, yksiä kauneimpia paikkoja jossa olen koskaan käynyt. Me emme menneet sisälle palatsiin, koska ei ollut voimia eikä niinkään kiinnostusta. Sen sijaan kipusimme kukkulalle, jossa oli Glorietten palatsi ja mahtavat maisemat. Ihana mies otti meistä tuon ylläolevan kuvan ja tuli todella hyvä fiilis, kun kerrankin meistä otettu kuva onnistui niin hyvin😄

Toisena päivä meidän oli tarkoitus lähteä shoppailemaan, mutta Wienissä oli pyhäpäivä ja kaupat kiinni. Lähdimme sitten kiertelemään ympäri kaupunkia. Aluksi suuntasimme isoon ja vihreään puistoon, Stadparkkiin. Tuolla tuli käytyä useampi kerta istuskelemassa. Puiston jälkeen suunnattiin kohti Stephen's Cathedralia. Tarkoitus oli mennä ihailemaan maisemia ja no se meni vähän pieleen. Meidän piti nimenomaan kivuta torniin, mutta sen sijaan kipusimme itse kirkkoon😅 Olihan sieltäkin hienot maisemat, mutta olisihan sieltä tornista ollut vieläkin hienommat.. Tuon jälkeen maistui lasi viiniä ja nyt voin sanoa juoneeni viiniä Wienissä🍷 En ole mikään viinifani, mutta välillä lasillinen maistuu. Syötiin myös jäätelöannokset, joita sai Wienistä toinen toistaa herkullisempia😝

Tallensin kaikki snapit reissulta ja nyt muistan hyvin mitä tuli tehtyä🙈 Otin myös jonkun verran videoita ja nyt niitä on kiva katsella ja ikävöidä Wieniä.. Tuona toisena päivänä käytiin myös ihailemassa Hofburgin sekä taidehistoriallisen museon upeita palatseja! Wienissä oli aivan liikaa kauniita rakennuksia, oli hiukan vaikea jälleen kerran valita kuvia tähän postaukseen😅 Nuo molemmat palasit olivat myös hyvin kauniita ja Wien pääsikin mun kauneimpien kaupunkien listalle. Tuolla oli todella siistiä kaikkialla ja roskiksia löytyi ihan joka paikasta. Mulle tuli Wienistä välillä mieleen Berliini, mutta syy tähän selviää sitten seuraavassa Wien postauksessa.

Reissun aikana mulla oli vain muutamia kertoja nälkä johtuen tuosta kuumuudesta. Löysimme sattumalta herkullisen ruokapaikan Wienin filmifestivaaleilta. Tapahtuma on ilmainen ja se on täynnä mitä herkullisempia ruokakojuja! Meille tuli ihan valikoiman vaikeus, kun oli niin paljon kaikkea. Päädyttiin kuitenkin Australialaiseen ruokaan ja söin jälleen suussa sulavaa tonnikalapihviä kera riisin ja avokadon. Lisäksi suosiossa oli mangomehu, joka oli siis niin hyvä valinta kuumana päivänä. Toivotaan, että nuo festarit pidetään myös ensi kesänä nimittäin siellä kannattaa käydä herkuttelemassa! Samalla kävimme ihastelemassa Rathausplazan upeaa Votivkirch kirkkoa. Mä kyllä tykkään niin paljon kirkoista! Etenkin näiden mun kuvien tapaisista kirkoista. Käytiin ihastelemassa tuona päivänä kolmea eri kirkkoa ja kyllä ne kaikki vaan olivat niin kauniita.

Kaksi ensimmäistä päivää me tehtiin paljon kaikkea. Kuviakin jäi vaikka kuinka paljon yli, mutta niitä näette myöhemmin kuvapostauksessa😏 Ei sitä jotenkin tajunnut etukäteen miten paljon Wienissä on nähtävää ja koettavaa. Kerta kaikkiaan kaupunki johon tykästyin todella! 

Kivaa alkanutta viikkoa, palaillaan taas pian!💜

22 kommenttia:

  1. Ihania kuvia sulla blogissa, tosi kauniita! :) En oo koskaan käyny Wienissä, mutta olisi ihana mennä sinne joku päivä... Olitkin käyny mun instassa ja blogissa niin päätin tsekata sun blogin eikä tarvinnut kyllä pettyä! Jään seurailee kun toi matkustaminen on lähellä sydäntä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! :) Wien on ihana kaupunki, sinne kannattaa kyllä suunnata :) Juu löysin sun blogin yhdestä toisesta blogista ja tykästyin sun blogiin sekä Instaan :) Tosi kiva juttu, kiitti paljon <3

      Poista
  2. Näyttääpä upealta kuvien perusteella! Aivan ihania nuo kaikki rakennukset <3 En ole koskaan (vielä) Wienissä käynyt, mutta kovasti kyllä haluaisin. Muutenkin mulla on vähän jäänyt välistä tuo Euroopan isojen kaupunkien kiertäminen, mutta ois kyllä toiveissa seuraavien vuosien aikana korjata sitä tilannetta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wien on niin upea, yhtä upea livenä kuin kuvissakin :) Etenkin nuo kaikki rakennukset ovat niin kauniita <3 Ja jos yhtään Wieniin haluaa niin kannattaa kyllä matkustaa :) Itse ainakin tykkäsin kovasti! Euroopassa on kyllä aivan ihania kaupunkeja vaikka kuinka paljon <3

      Poista
  3. Aivan upeita kuvia, ihanan kesäiselle näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! <3 Wienissä oli kesä parhaimmillaan :) Vähän turhankin kuuma :D

      Poista
  4. Mielettömän ihanan värikkäitä ja teräviä kuvia ! :)

    VastaaPoista
  5. Niin ihania kuvia jälleen ja aivan ihanan kuuloinen reissu jo tämän postauksen perusteella <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! <3 Reissu oli kyllä ihana :)

      Poista
  6. Siis joo, +30 taitanee kaupunkilomalla olla oikesti liikaa vaikka itse nautin siitä lämpötilasta hulluna. Rantalomalla se menee, mutta kaupunkilomalla, Roomassa sen kokeneena voin sanoa että hivenen hikistä hommaa tosiaan:D Rodoksella tulee olemaan se +30 mutta se ei haittaa kun pääsee mereen ja altaaseen, mutta Vanhassa Kaupungissa kiertely sillä helteellä voi olla yhtä hikistä kuin Roomassa, eli siis joo olen kokenut tuon kaupunkiloman ja +30 asteen tuskan:')

    Tää otsikko onkin yks mun haave, haluan tosiaan joskus juoda viiniä Wienissä:D Ja se varmasti toteutuu joskus! Wien on aina ollut hivenen sellainen kiinnostava mutten koskaan oo kuitenkaan asialle tehnyt mitään, ottanut selvää tai muuta. Huippua että saan nyt blogisi kautta tutustua tähän. Siis sä oot nyt reissannut just sellaisissa kaupungeissa mitkä on hivenen kiinnostanut, mutta olleet melko "kaukaisia" mulle siitä huolimatta - sitten täältä kun on postaukset luettu niin oon ollut ihan silleen että voisin olla täysillä menossa koko kohteeseen:'D Harmi muuten että toi eläinpuisto oli kurja kokemus:( Ihania kuvia ja mielettömiä maisemia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan totta, +30 on liikaa :D Ei se rantalomalla niin paljoa haittaa kun pääsee tosiaan uimaan, mutta Wienissä tuo lämpö oli jo ihan liikaa.. :D Varmasti tulee teillekkin kuuma kun kaupunkii menette, mutta kyllä te siitä selviitte :)

      Oli pakko laittaa tuo otsikko, mäkin kuuntelin sitä biisiä usein ennen kuin Wieniin matkustettiin :) Mullakin on useampi kohde tuollainen kaukaisempi, tää oli enemmänkin Joonaksen semmoinen kohde johon hän halusi ja oli saanut vinkkiä siihen työkaverilta! Blogissa tulee varmasti juttua Wienistä, joten ehkä varaatte pian matkan Wieniin haha :D<3 Tuo eläintarha ei tosiaan mikään erikoinen paikka ollut kun vertaa moniin muihin. Ja heii kiitti paljon!<3

      Poista
  7. Mäkin tykkään, jos on lämmin, mutta +30 alkaa olla ehdottomasti liikaa ja silloin tulee tosi tukala olo :/ Wien vaikuttaa muuten tosi ihanalta kaupungilta ja olisi niin ihanaa päästä matkustamaan sinne joskus. Mun sukulaisetkin ovat kehuneet paikkaa tosi paljon :) Kivaa alkanutta viikkoa myös sulle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin on munkin mielestä ihana juttu, mutta tosiaan +30 on jo liikaa monelle :D Wien on kyllä ihana kaupunki ja kannattaa matkustaa sinne kun tulee tilaisuus :)<3 En ihmettele yhtään, että ovat kehuneet, kyllä Wien ansaitsee ne kehut :) Kiitti samoin!

      Poista
  8. Emmää kestä miten ihania kuvia taas! Niin kesäinen ja kauniin näköistä ♥ Wien vaikuttaa mielenkiintoselta kaupungilta, haluisin sinne joko kesällä tai sitten joulutorille :D
    Harmi, että tuolla oli noin huono eläintarha :/ Berliinin jälkeen kyllä taitaa vähän pettyä kaikkiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiii kiitos! <3 Wienissä oli kyllä ihanan kesäistä ja kaunista :) Uskon, että tykkäisit :) Toi joulutori on varmaan upea Wienissä! Eläintarha ei tosiaankaan ollut ihmeellinen, Berliinin taas on ihan paras :D

      Poista
  9. Nää kuvat 😍 Mutta voi että, mulle jo +25 on aivan tarpeeksi ja sitä kuumempi on vain tuskallista - erityisesti kaupungissa. Käytiin muutama vuos sitten Wienissä syyslomalla, mutta ei kyllä saatu läheskään näin paljon siellä tehtyä tai nähtyä! Vietettiin tosin myös yks päivä Salzburgissa. Kauniita kirkkoja ja puutarhoja ehdittiin mekin kuitenkin nähdä! :)

    Sara V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti<3 Ja oon ihan samaa mieltä :D Kesällä vaan taitaa olla monissa paikoissa tosi kuuma:/ Kiva kun säkin oot käynyt Wienissä :) Tuolla Salzburgissa olisi joskus itsekki ihana käydä! Kirkkoja ja puutarhoja Wieniasä ainakin riittää:)

      Poista
  10. oi mitä kuvia<3 Ihania, tuonne ois kyllä itsekin joskus päästävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Ja toivottavasti joku päivä pääset tuonne!:)

      Poista
  11. Todella ihania kuvia! <3 Nuo kaikki rakennukset ovat niin kauniita, että henki oikein salpautuu! Mun täytyy myös jonain päivänä päästä käymään Wienissä :D Mun lista oikein kasvaa, enää en oikein edes tiedä, minne lähtisin ensimmäisenä!

    Mutta ihana kuulla, että teidän reissunne onnistui, vaikka kuumuus olikin aika kurjaa :/ On se yli +30 astetta aika paljon myös mulle, mutta välillä sitä tietenkin kaipaisi hieman lämpimämpiä ilmoja kuin mitä Suomessa on nyt viimeaikoina ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nuo rakennukset on kyllä hurjan kauniita <3 Kannattaa suunnata Wieniin mikäli yhtään kiinnostaa. Mullakin listaa vaan kasvaa kasvamistaan, mutta pikku hiljaa ;) Reissu oli muuten onnistunut paitsi tuo kuumuus.. Mäkin tykkään tietystä lämmöstä ja täältä Suomesta nimenomaan kaipaa lämpimämpään :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥